
Suomen Saunaseura ry perustettiin vuonna 1937 nimellä Suomalaisen saunan ystävät. Alkuaikoina toiminta oli aatteellista. Perustajajäsenet olivat kansallismielisiä lääkäreitä, joiden päämääränä oli tutkia saunaa ja sen vaikutuksia, tehdä sitä tunnetuksi maailmalla ja parantaa sitä laadullisesti perinteitä kunnioittaen.
Kymmenen vuotta toimittuaan aktiivinen harrastajajoukko sai oman saunansa Humallahteen. Siellä saunottiin vuoteen 1972 saakka. Humallahti ei kuitenkaan täyttänyt kaikkia toiveita, sauna oli pieni eikä uimavesikään ollut kaikkein kelvollisinta. Alusta alkaen seuran haaveena oli myös ollut saada oma tutkimussauna ja saunalaboratorio. Tämä haave tuli todeksi Lauttasaaren Vaskiniemessä. Sinne rakennettiin saunatalo, joka piti sisällään puulämmitteisiä, ulossavuavia saunoja, savusaunan ja laboratoriosaunan. Saunat valmistuivat olympialaisinnostuksen vauhdittamina vuonna 1952. Näin niistä tulikin joksikin aikaa maailman kuuluisimmat saunat, sillä kisoihin akreditoituja lehtimiehiä, urheilujohtajia, diplomaatteja ja jopa kuninkaallisia kylvetettiin Vaskiniemessä kisojen lomassa.
Oli ihme, miten pieni jäsenmaksujen turvin toimiva yhdistys pystyi niin suureen hankkeeseen kuin Vaskiniemen saunat. Laboratoriosauna oli ahkerassa käytössä 1960- ja -70-luvuilla. Siellä tehtiin pääasiassa saunan fysiologisiin vaikutuksiin liittyviä kokeita.
Nykyisin Vaskiniemen toiminta on saunomista ja siihen liittyvien asioiden tiedottamista. Saunat toimivat myös Suomen edustussaunoina. Siellä näytetään kutsuvieraille ja maailman lehdistölle hyviä ja oikeita saunatapoja ja kylvetetään heitä saunan saloihin. Usein seuran jäsenet ovat saaneet Vaskiniemessä saunoessaan näyttää mallia median tehdessä juttuja suomalaisuudesta ja sen omaleimaisimmasta ilmiöstä, saunasta. Tutustu Suomen Saunaseuraan paremmin